Onko tuo kilo lanttua punnittu ennen pilkkomista vai tarkoittaako 1kg pilkottuja lanttuja? Itse tein vasta viime vuonna itse lanttulaatikot, ja tein lanttuhautapohjaan, kuten tarkoitus tänäkin vuonna. Todella maukasta lanttulaatikkoa tuli. Kiitos ohjeesta, kokeilen tätä kun lanttuhauta valmis
Vanhan kurpitsapenkin päälle tuli yli kolmekymmentä ukonsientä, komeita. Ovat päällisin puolin kauniita ja täysin ehjiä. Kun sienen halkaisee, sienilihassa on pienen pieniä käytävän oloisia reikiä. Yhden sienen pinnassa kulki myös pienen pienen kärpäsen näköisi' mustia kärpäsiä. Kuka noita neulan terävän pään kokoisia reikiä tekee. Yhtään matoa, isompaa tai pienempää ei ole ollut yhdessäkään sienessä. Syönyt olemme kuitenkin, mutta aremmat kysyivat voiko syödä, joten nyt kysyin.
Ostin syksyllä Putte-vainaan ja otin eilen palan kylkeä sulamaan(mökkikauden harjoittelu), nyt aamulla tavasin tän ohjeen ja nyt Putte on terassilla jäähtymässä oottamassa "pinnoitetta" grillissä.Joten palaan huomena asiaan.
Olen nyt kesän mittaan "joutunut" loihtimaan gluteenitonta kahvileipää.
Tällä reseptillä tehty piirakanpohja on pelastanut tilanteen; vehnäjauhot olen korvannut perunajauholla, päälle mitä on pihalta, metsästä tai pakkasesta löytynyt... hyväksi ovat kehuneet...
Irti. Röyhtäilee kaasuja ulos pöntöstä. Tärkeämpää on että vesilukossa on vettä, toimii tiiviinä korkkina itsessään. Joskus ötökät sinne yrittää vesilukon kautta (kuolevat veteen) joten siihen voi vaikka pienen verkon virittää jos moisesta välittää.
Tätä on tullut tehtyä kymmeniä kertoja! Välillä hiukan eri täytteellä mitä kaapista löytynyt. Mm. Broileri-feta ja kasvikset. Yleensä tällä kinkkuversiolla. Kiitos reseptistä🙂
Tällä reseptillä tehty piirakanpohja on pelastanut tilanteen; vehnäjauhot olen korvannut perunajauholla, päälle mitä on pihalta, metsästä tai pakkasesta löytynyt... hyväksi ovat kehuneet...