Kasvisgratiini salaatilla

4 annosta

Raaka-aineet

250 g parsakaalia
1 fenkoli
1 jäävuorisalaatti
4 annosta ohraa
1/2 purjo
1/2 punasipuli
4 tomaattia
2 valkosipulinkynttä
1 dl punaista pestoa
balsamiviinietikkaa
kasvisliemikuutio
öljyä
75 g juustoraastetta
suolaa
mustapippuria
vettä

Jaa resepti

Ohje

1. Aseta uuni 225 asteeseen. 

2. Keitä 4 annosta ohraa pakkauksen ohjeiden mukaan. Lisää ½ kasvisliemikuutio suolan sijaan. 

3. Silppua hienoksi ½ purjo. Jaa 250g parsakaalia pieniin kimppuihin. Leikkaa 1 fenkolista pois juuri ja ylemmät paksut varret ja silppua fenkoli hienoksi. 

4. Kuumenna hieman öljyä pannulla ja paista fenkoli, parsakaali ja purjo 2 puristetun valkosipulinkynnen kanssa. 

5. Kaada pois ylimääräinen keitinvesi ja sekoita keitetyt ohrat ja 1 dl punaista pestoa keskenään. Mausta ½ tl suolaa ja 2 mm mustapippuria. Lisää 1dl vettä. Anna kiehua, kunnes suurin osa vedestä on kiehunut pois. 

6. Kaada kaikki ainekset uunivuokaan. Leikkaa 2 tomaattia ja asettele ne päällimmäiseksi. Ripottele päälle 75g juustoraastetta (½ pussia). Paista uunin keskitasossa n. 10 minuuttia, tai kunnes juusto on sulanut ja saanut kauniin värin. 

7. Salaatti: Leikkaa tai revi paloiksi 1 jäävuorisalaatti, silppua ½ punasipuli ja lohko 2 tomaattia . Sekoita kaikki kulhossa ja ripottele päälle öljyä ja 2 tl balsamiviinietikkaa. Mausta suolalla ja mustapippurilla. 

8. Tarjoile gratiini salaatin kanssa.

Tämä on yksi monista resepteistä Kotikokin Ruokakassissa, joita toimitetaan sadoille perheille. Haluaisitko sinäkin saada viikon päivälliset valmiiksi suunniteltuina raaka-aineineen kotiovellesi? Lue lisää: kotikokki.net/ruokakassi.

Samankaltaisia reseptejä

  • 2 0 Hawaijin pasta
  • 3 0 Tonnikalafilepihvi salaatilla kahdelle
  • 2 0 Possu salaatilla
  • 2 1 Porsaanleike munalla ja salaatilla
  • 2 0 Perunamuussia ja kalaa, salaatilla
  • 7 0 Hawaijinpata

Kommentit

Mr.Ruokakassi
Tällä reseptillä kokkaat terveellisen kasvisaterian vaivattomasti!