"Tiramisu"-kakku

12 annosta

Raaka-aineet

pohja:
4 kpl kananmunia
dl sokeria
dl vehnäjauhoja
½ dl tummaa kaakaojauhetta
1 tl leivinjauhetta
kostutus:
½ dl viskiä/konjakkia/amarettoa
½ dl kylmää kahvia
täyte:
4 dl kuohukermaa
250 g sitruunatuorejuustoa (tai sitruunanmakuista tuorejuuston tyyppistä kasvirasvalevitettä)
vajaa 1 dl sokeria
1 tl vanilliini-, tai vaniljasokeria
1 kpl sitruunan raastettu kuori
koristeluun:
vadelmia/mansikoita
kaakaojauhetta

Jaa resepti

Ohje

Valmista kakkupohja. Vaahdota munat ja sokeri kovaksi vaahdoksi. Sekoita varovasti joukkoon keskenään sekoitetut vehnäjauhot, leivinjauhe ja siivilöity kaakaojauhe.  Levitä taikina reunalliselle uunipellille (mitä pienempi vuoka, sen paksumpi kakkupohja) leivinpaperin päälle ja paista 225-asteessa noin 8minuuttia.

Kokoa kakku. Leikkaa kakkupohjalevy kahtia. Sekoita alkoholi ja kahvi ja kostuta pohjalevy seoksella.

Valmista täyte. Vaahdota kerma ja lisää tuorejuusto ja sokerit.

Raasta sitruunankuori ja lisää kermavaahto-juustoseokseen. (Huom.! Jätä vaahdosta noin kolmasosa kuorrutusta varten) Levitä täyte pohjan päälle ja aseta toinen kakkulevy päälle. Kostuta lopulla kahvilla.

Levitä loppu kerma-tuorejuustoseos kakun päälle. Siivilöi pinnalle ohuesti kaakaojauhetta. Koristele vadelmilla, tai mansikoilla.

Samankaltaisia reseptejä

  • 9 5 Suklaa kakku
  • 1 1 Tiramisu
  • 1 1 Tiramisu aprikoosien kera
  • 1 3 Nopea vadelmakakku
  • 1 0 Karitsapyörykät ja hedelmäinen kermakastike
  • 0 0 Hyydytetty luumukakku

Kommentit

Piiskuneiti
Tämä ei ole aitoa tiramisua, mutta todella hyvää aikuisten makuun.