9 666
9 666

Lumottu linna

Raaka-aineet

POHJA:
2 X seuraava kääretorttupuhja
4 kpl munaa
1 dl sokeria
1 dl vehnäjsuhoja
1/2 dl perunajauhoja
1/2 tl leivinjauhetta
Väliin:
3-4 dl marjasurvosta tai hilloa
2 dl kuohukermaa
sokeria
Päälle:
4 dl kuohukermaa
2-3 rkl sokeria
2 tl vanilliinisokeria
kookoshiutaleita
punaista karamelliväriä
kakunkoristeita
6-8 kpl tyhjiä jäätelötuutteja
tomusokeria, liimaukseen marmeladia

Jaa resepti

Ohje

1.Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi.

2. Lisää kuivat aineet sihdaten joukkoon.

3. Levitä taikina voidellun leivinpaperin päälle uunipannulle tasaisesti.

4. Paista 225 :ssa 8-10 minuuttia.

5. Ripottele pellin mittaiselle leivinpaperille sokeria ja kumoa torttupohja sille. Irrota alustana ollut leivinpaperi.

Levitä jäähtyneelle pohjallepuolet marjasurvoksesta ja puolet kermavaahdosta. Kääri rullaksi.

7. Valmista toinen kääretorttu samalla tavoin.

8. Leikkaa kääretortut kolmeen osaan.

9. Nosta palat pystyyn vadille, yksi keskelle ja muut ympärille. Liima ne kiinni keskiosaan marmaladilla.

10. Vatkaa kerma vaahdoksi, mausta se sokerilla ja vanilliinisokerilla.

11. Levitä kermavaahto kakun päälle ja reunoille. Pursota loput kermasta ruusukkeiksi ylä-ja alareunaan.

12. Laita pouleen teelusikalliseen vettä hippunen punaista karamelliväriä. Lisää joukkoon noin puoli dl kookoshiutalieta ja sekoita. Näin saat vaaleanpunaisia kookoshiutaleita. Ripottele niitä kakun pinnalle.

13. Pane jäätelötuutit torneiksi kakun päälle ja sihtaa tuuteille tomusokeria.

14. Tee kakunkoristeista ikkunat linnaan.

Samankaltaisia reseptejä

Kommentit