15 922
15 922

Mokkacharlotta

15 annosta yli 24 h

Raaka-aineet

kääretorttu:
4 munaa
1 1/2 dl sokeria
2 rkl perunajauhoja
4 rkl vehnäjauhoja
3 rkl kaakaojauhoja
1 tl leivinjauhetta
täyte:
2 dl vispikermaa
2 dl MAITORAHKAA
sokeria
vaniljasokeria
mokkavaahto:
5 liivatelehteä
1 1/2 dl vahvaa kahvia
50 g maitosuklaata
3 dl kuohu- tai vispikermaa
1 1/2 rkl sokeria
1 tl vaniljasokeria

Jaa resepti

Ohje

VALMISTA ENSIN TORTTU

1.Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaaleaksi vaahdoksi.

2.Yhdistä kuivat aineet ja sekoita ne varoen vaahtoon.

3.Levitä taikina leivinpaperilla vuoratulle uunipellille.

PAISTA 200 asteessa n. 10 minuuttia.

Valmista sillä aikaa täyte eli laita kerman sekaan sokeri ja vaniljasokeri ja vatkaa vaahdoksi. Lisää maitorahka lopuksi ja sekoita tasaiseksi.

Kumoa kypsä pohja sokeroidulle leivinpaperille ja levitä täyte jäähtyneen pohjan päälle.

Anna tortun vetäytyä noin tunti kylmässä ja leikkaa sen jälkeen viipaleiksi.

Ohjeesta pitäisi saada 20 palasta, mutta uunipellithän ovat joissakin uuneissa eri kokoisia joten saattaa jäädä alle 20. Itselläni ainakin jää :)

Vuoraa kelmulla muovikulho tai lasikulho, jossa haluat Lotan valmistaa ja asettele kääretortut reunoille mahdolllisimman tiheään.

VALMISTA VAAHTO

1.Liota liivatelehtiä noin 5 minuuttia kylmässä vedessä

2.Vaahdota kerma, jossa ovat sokeri ja vaniljasokeri seassa.

3.Sulata suklaa kuumaan kahviin. Purista liivatteet kuiviksi ja lisää myös ne kahvin sekaan.

4.Kaada kahvi kerman joukkoon ja sekoita tasaiseksi.

5.Kumoa vaahto kääretortulla vuorattuun astiaan, peittele ja laita kylmään hyytymään.

Itse olen pitänyt vuorokauden kylmässä!Ota tarjoilulautanen, jossa aiot tämän tarjoilla ja laita se kanneksi kulhon päälle. Kiepsauta ylösalaisin, että tekele tippuu lautaselle.Ota kelmut pois ja voit halutessasi koristella vatkatulla kermalla esim. pursottamalla kukkasia sinne tänne.

Samankaltaisia reseptejä

Kommentit